Viime päivinä on ollut Facebook ja kaikki muukin täynnä Umayya Abu-Hannaa. Kirkkaasti parhaat kirjoitukset tästä aiheepiiristä ovat nämä kaksi:
http://turmiojaperikato.blogspot.fi/2013/01/aikamme-ajattelijoita-rasisti-testi.html
http://blogit.iltalehti.fi/jyrki-lehtola/2013/01/05/laiskat-ahneet-rasistit/
Minulla ei ole oikeastaan mitään lisättävää näihin (eli toisin sanoen ne ovat parempia kirjoituksia kuin mihin itse olisin pystynyt).
PS:
Jyrki Lehtola on mielestäni Suomen paras kolumnisti, mikä nyt ei sinänsä ole kamalan paljon sanottu. En kenenkään muun kolumneja palaa lukemaan uudestaan.
6 kommenttia:
Terveisiä meni hollantilaisille rumien naisten hallitsemasta vähemmistöjen paratiisista.
On (ehkä?) harmi, ettei Lehtola ole palannut proosan pariin. Sianhoito-oppaan jälkeen rima taisi olla korkealla ja se ensimmäinen "romaani" kärsi kai yliyrittämisestä. Muistan pitäneeni novellikokoelma Happy Daysistä. Olisi kiinnostavaa nähdä, mitä syntyisi tänään.
Kysyinkin häneltä proosan kirjoittamisesta joskus vuosituhannen alussa WSOY:n syyskauden avajaisten jatkoilla. Jotain hän vastasi ja sitten juttelimme jotain lisää... sellaiset juhlat sillä kertaa.
Kolumneista muuten julkaistiin Harri Haanpään toimesta 700-sivuinen järkäle Teokset 1. Se ei kyllä myynyt kovin hyvin.
Juu, Happy Days on hyvä. Tule takaisin Olmi ei niinkään.
Pitäisi varmaan joskus yrittää hankkia jostain tuo Teokset I. 700-sivuinen kolumnikokoelma ei kyllä välttämättä kuulostakaan miltään myyntihitiltä.
Käväisin äsken antikka.net -osoitteessa. Lehtolan kolumnikokoelmajärkälettä näyttää löytyvän ainakin kahdesta divarista (hinta 15 e).
Tuossa Putte Wilhelmssonin merkinnän kommenttiraidassa tulee vastaan käsite: "toiseuttava yleistys".
Sen taustalla on varmaankin kaikkea hienoa & kaunista siitä, kuinka vaarallista on rakentaa identiteettiä negaatioiden kautta. Ei saa "toiseuttaa" ketään. Sellainen on julmaa ja vaarallista.
Olenkohan viallinen ihminen, kun minussa tuollaiset termit eivät synnytä mielikuvaa erityisestä suurisydämisyydestä ja avarakatseisuudesta, vaikka juuri siihen kaiketi tähdätään?
Pikemminkin tulee vaikutelma jokseenkin dogmaattisesta maailmankuvasta.
Kyse on siitä, että oikean poliittisen ja kulttuurisen sanaston valinta on oleellisempaa kuin sanotun sisältö. Sanasto on jopa merkittävämpi kuin ongelmien korjaaminen tai ylipäätänsä ratkaisuun pyrkiminen. Ongelmakeskeinen lähestymistapa itsessään onkin mahdoton, koska se vaatisi ensinnäkin yleistämistä, mikä taas vaatisi "toiseuttamista", ja siten subjektin murhaa. Toisekseen se vaatisi syiden ja seurausten pohtimista, mikä ei käy myöskään, koska me, rasistit ja uhrit ja muut, konstituoidumme uskomattomassa kompleksisuudessa. Meitä ei voi selittää.
Oma vähäinen kontribuutioni asiaan päivän HS:n mielipiteissä.
Lähetä kommentti